Kide hotelli on valittu neljättä vuotta putkeen Suomen parhaaksi lasketteluhotelliksi kansainvälisessä World Ski Awards äänestyksessä. Kide hotelli oli ainoana Suomalaisena hotellina mukana myös maailman parhaan vihreän lasketteluhotellin kategoriassa.
”Lähes päivälleen neljä vuotta sitten avattu Kide hotelli on nopeassa ajassa saavuttanut laajan kanta-asiakasjoukon suosion. Meillä on paljon useita kertoja vuodessa majoittuvia asiakkaita Oulun seudulta ja muilta lähialueilta, mutta myös muualta Suomesta, pääkaupunkiseudulta saakka. Tänä vuonna varauskirjoissa on myös useita kansainvälisiä asiakkaita, jotka tulevat uudelleen nauttimaan upeasta Syötteen talvesta. Kanta-asiakkaiden suuren määrän uskon olevan jatkuvan menestyksemme salaisuus,” kertoo hotellin markkinointi- ja myyntipäällikkö Veinalotta Terentjeff.
Kide hotelli saa kiitosta hyvin suunnitelluista ja toimivista huoneista, loistavasta sijainnista aktiivisille lomailijoille ja perheille, sekä vastuullisesta toimintamallista. Lisäksi positiivista palautetta kuuluu usein lemmikkiystävällisyydestä, laadukkaasta kuntosalista ja herkullisesta aamiaisesta.”Palkinto on ansaittu yhteistyöllä ja kiitos siitä kuuluu tietysti omalle henkilöstöllemme vastaanotossa ja kiinteistöhuollossa. Tärkeässä roolissa ovat lähimmät kumppanimme sisaryhtiössämme Hiihtokeskus Iso-Syötteellä, ravintola Bistoriassa ja siisteydestä huolehtivassa SK Cleaningissä, sekä kaikki alueen muut toimijat, joita asiakkaamme kohtaavat, tai joiden työnjälki näkyy heidän vieraillessaan Syötteellä. Ylpeänä ja iloisena otamme kunnianosoituksen vastaan alueellemme,” kertoo Terentjeff.
Kohti sertifioitua vastuullisuutta
Vihreiden lasketteluhotellien sarjassa kilpaillut Kide hotelli on tunnettu vastuullisena majoituskohteena ja nyt hotelli tavoittelee myös Ekokompassi- ja Sustainable Travel Finland(STF)-sertifiointeja. Hotellin perustamisvaiheesta lähtien toiminnassa mukana ollut Terentjeff kertoo hotellin taipaleesta: ”Kide hotellin rakentamisvaiheesta tähän päivään kaikki päätökset on tehty vastuulliset arvot edellä; hotelli lämpenee maalämmöllä ja kaikissa ratkaisuissa kodinkoneista liikkumiseen on pyritty vähentämään energian, veden tai polttoaineen kulutusta. Hankinnoissa suosimme laadukkaita, kestäviä, kotimaisia materiaaleja ja hyödynnämme aina mahdollisuuksien mukaan paikallisia palveluntarjoajia ja pientuottajia kumppaneinamme. Toiveenamme on, että tulevaisuudessa pystymme työllistämään yhä useamman henkilön alueella ympärivuotisesti.”Tällä hetkellä KIDE Hotellilla työskennellään sertifioinnin eteen. Ekokompassi-sertifikaatilla rakennetaan hotellille oma ympäristöjärjestelmä, jonka riippumaton asiantuntija auditoi. Sertifikaatit ovat keino todentaa yrityksen ympäristövastuun taso asiakkaille ja myös omille työntekijöille. ”Meille sertifikaatti on tämän lisäksi tärkeä työkalu, jonka kautta voimme seurata ja parantaa toimintaamme entisestään. Vastuullisen toiminnan kannalta emme ole koskaan valmiita, vaan tiedostamme tarpeen jatkuvalle kehitykselle ja toimintamme seurannalle,” toteaa Terentjeff.
Yhdettätoista kertaa järjestetty World SKi Wards on jo 30 vuotta toimineen World Travel Awardsin sisar organisaatio, joka kerää yhteen maailman 25:n laskettelumaan parhaat hiihtokeskukset ja hiihtokeskus majoitukset yhteen. Palkinnot jaetaan vuosittain äänestyksen perusteella, johon ovat hiihtokeskusalan ammattilaisten lisäksi saaneet osallistua kaikki alan asiakkaat.