Write at least three letters to get search result

Searching for <% search %>...

Result for <% search %>

No results for <% search %>

<% translateTitle(group) %>

No more results

Kuva tuolihissityömaalta lokakuussa 2024.
|2024-10-21

Iso-Syötteen tuolihissi avataan asiakkaille jo ensi syksynä!

Iso-Syötteen rinteillä on kesän ja syksyn aikana tehty historiallista rakennushanketta. Suomen eteläisimmän tunturin korkeimmalle huipulle pääsee pian vain muutamassa minuutissa, mukavasti tuolihissin kuljettamana. Kuluneena kesänä tehdyt rakennustyöt ovat sujuneet suunnitelmien mukaan ja nyt hiihtokeskukselta luvataan, että hissi valmistuu jo aiemmin ilmoitettua nopeammin, ensi syksyn ruskasesongille. Hankkeen lähestyvän valmistumisen toivotaan vauhdittavan myös muita matkailualueen Master Planissa suunniteltuja hankkeita.
 

Hiihtokeskus Iso-Syötteen ensimmäisen tuolihissin rakentaminen aloitettiin keväällä heti lumien sulettua, toukokuun lopussa. Jotta olemassa olevan vuokraamorakennuksen nurkalta lähtevän ja tunturin korkeimmalle laelle johtavan hissin linjalle päästiin, oli työ aloitettava huoltotieverkoston rakentamisella.

”Kantavan huoltotiestön tekemisen kanssa yhtäaikaisesti suoritettiin puuston karsiminen hissilinjalta, sekä maanmittaus perustuksia varten,” kertoo rakennustyömaasta vastaava Hiihtokeskus Iso-Syötteen rinnepäällikkö Mikko Törmälä. ”Itselle alku oli yksi kesän kohokohdista, sillä silloin näki konkreettisesti tulevan hissin paikan ja sen, miten eri tavalla tunturi sen myötä aukeaa asiakkaillemme.” Iso-Syötteen huipulla laskettelijat pääsevät jo tänä talvena laskemaan uudelleen linjattua rinnettä takarinteiltä eteen tullessaan.
 

Ala-aseman tieltä kaivettiin valtava määrä maata. Suunnilleen Mikko Törmälän ja Mikko Terentjeffin kohdalle tulee hissin alakääntöpyörä.
Ala-aseman tieltä kaivettiin valtava määrä maata. Suunnilleen Mikko Törmälän ja Mikko Terentjeffin kohdalle tulee hissin alakääntöpyörä.

 

Seuraavaksi päästiin kaivamaan ja louhimaan perustuksia. Työ aloitettiin heti juhannuksen jälkeen ja saatiin päätökseen elokuun lopulla. ” Isoin yllätys oli hissin ala-aseman kohdalle kaivetun montun koko, josta maata vietiin pois yli 10 tuhatta kiintokuutiota.” Törmälä kertoo.  Valtavan kuopan kaivaminen kannatti, sillä sen ansiosta laskettelijat pääsevät laskemaan helposti rinteestä suoraan takaisin hissille. Lisäksi maa-aines saadaan hyödynnettyä rinnealueen parannustöihin.

Kesän aikana tehtiin raudoitukset ja sähkövaraukset, sekä valettiin betonista varsinaiset perustukset. Nyt hissipylväiden perustukset erottaa linjalta helposti, sillä ne on merkattu talven varalta sinisin verkoin.
 

Hissipylväiden perustusten tekeminen on millimetrityötä. Mikko Törmälä tuolihissin ala-asemalla.
Hissipylväiden perustusten tekeminen on millimetrityötä. Mikko Törmälä tuolihissin ala-asemalla.

Syys- ja lokakuussa hissin ala- ja yläasemille tehtiin valmiit reitit kaapeloinneille, sekä maadoitustyöt esimerkiksi ukkosten varalta. Ala-aseman valvomo rakennettiin syyskuun viimeisinä päivinä ja yläaseman valvomo lokakuun puolivälissä. Ennen talven tuloa tehdään vielä työmaa-alueen siistiminen ja maisemointi.

”Kaiken kaikkiaan tämän kesäkauden työt ovat sujuneet erittäin mallikkaasti, kiitos oman tiimimme, sekä viranomaisten ja yhteistyökumppanien kanssa loistavasti sujuneen yhteistyön,” kiittelee Törmälä. Tämän syksyn osalta työt hissityömaalla saadaan päätökseen ennen lokakuun loppua.

 

Havainnekuva hissin ala-asemasta
Havainnekuva hissin ala-asemasta.

Avajaiset suunniteltua aiemmin, hissin kyytiin pääsee jo ensi syksynä


Alkuperäisen suunnitelman mukaan uusi Express-tuolihissi olisi tullut asiakkaiden käyttöön talvikaudelle 2025-2026, nyt hiihtokeskus Iso-Syötteeltä kuitenkin luvataan aikaisempaa avausta.

”Olemme keskustelleet hissin toimittajan kanssa ja tulleet siihen tulokseen, että pääsemme avaamaan hissin jo ensi syksyn ruskasesongille,” kertoo Hiihtokeskus Iso-Syötteen operatiivinen johtaja ja yrittäjä Mikko Terentjeff.  ”Meille aukesi hieno mahdollisuus aikaistaa avausta muutamalla kuukaudella ja tottakai tartuimme siihen! Toivomme alle vuoden päästä valmistuvan hissin nyt edelleen vauhdittavan muiden toimijoiden alueelle suunnittelemia kehitysinvestointeja. Alueella on monta liikkeelle lähtöä vailla olevaa hanketta ja mainio vire, joka tulee toivottavasti pian näkymään yhä monipuolisemmin asiakkaillemme” Terentjeff kertoo.

 

Mikko Törmälä(vas.) ja Mikko Terentjeff näyttävät paikkaa, jossa tuolihissin kyytiin jatkossa istutaan.
Mikko Törmälä(vas.) ja Mikko Terentjeff näyttävät paikkaa, jossa tuolihissin kyytiin jatkossa istutaan.


Ennen avajaisia on kuitenkin vielä hiukan tekemistä, hymyilee rinnepäällikkö Törmälä ja kertoo ensi kesän aikataulusta: ”Hissin osat alkavat saapua tunturiin heti pääsiäisen jälkeen. Tavaraa tulee yhteensä yli 60 rekkakuormallista. Korkeimmillaan jopa yli 16 metriä korkeat hissipylväät saapuvat useassa osassa.”

Työmaa käynnistyy jo toukokuussa. Ensimmäisenä rakennetaan ala- ja yläasemat, tämän jälkeen pystytetään hissipylväät ja rakennetaan asemien sääsuojat. Viimeisenä vedetään hissivaijeri ja asennetaan tuolit paikalleen.


”Tämän jälkeen laite on käytännössä valmis ja pääsemme aloittamaan käyttöönottotestaukset, viranomaistarkastukset ja käyttö- huoltokoulutukset. Kaikki on valmista elokuun loppuun mennessä,” lupaa Törmälä lopuksi.  Ensi syyskuussa hissiä pääsevät käyttämään Bike Parkin alamäkipyöräilijöiden lisäksi ruskaretkeilijät.

Havainnekuva tuolihissin yläasemasta kesällä. Tuoleissa viedään kesällä ylös myös Bike Park-pyörät.
Havainnekuva tuolihissin yläasemasta kesällä. Tuoleissa viedään kesällä ylös myös Bike Park-pyörät.

 

FAKTA

- Vuoden 2024 kesäkuusta lokakuuhun hissityömaalla on ollut töissä täyttä työviikkoa noin 20 henkilöä. Mukana on ollut henkilökuntaa seuraavista yrityksistä: Hiihtokeskus Iso-Syöte Oy, Leitner AG, Oulun Rakennusteho Oy, Syötteen Maansiirto Oy, Koillissähkö Oy, Ruskon Betoni, Mitta Oy, Trutek Oy, Esa Särkelä Ky:n, Talala insinööritoimisto ja Tmi Eero Talala.

-Kuusipaikkainen Leitnerin tuolihissi valmistuu Iso-Syötteelle ruskasesongille 2025

-Hissin rakennustyöt tehdään kahden kesän aikana. Kesällä 2024 on rakennettu huoltotiet ja tehty hissin perustukset, hissin pystytys ajoittuu kesälle 2025.
-Hissin maksimikapasiteetti on 2800 henkilöä tunnissa.

-Kesäisin jokaiseen tuoliin asennetaan pyörätelineet, yhteen hissiin mahtuu kerrallaan kolme pyörää ja kolme pyöräilijää. Hissiä voivat käyttää myös jalankulkijat.

-Hissin ala-asema tulee sijaitsemaan Iso-Syötteen Lumimaan ja vuokraamorakennuksen välissä, yläasema aivan tunturin huipulla.
-Hissi on varustettu toimintavarmalla ja energiaa säästävällä koneistolla.

-Investoinnin kokonaisarvo on yli 7,5M€ ja se on Euroopan Unionin osarahoittama. Kehittämisavustuksen on myöntänyt Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.

Euroopan Unionin osarahoittama_lippulogo

Lue edellinen tiedote tuolihissi-iveistoinnista täältä: isosyote.fi/fi/uutiset
Lue lisää hankkeesta täältä: isosyote.fi/fi/hankkeet